Taideseuran jäsenten näyttelyitä

Taideseuran jäsenillä on meneillään kaksi eri näyttelyä:
Pirkko Holmbergin ja Anna Nikolajevan yhteisnäyttely AJAN HETKI Taidekulmassa sekä Paula Noposen ja Margit Peltolan yhteisnäyttely TUHAT TARINAA Elimäellä Piika ja Renki-kahvilassa.

AJAN HETKI-näyttelyssä siirrytään tunnelmasta toiseen. Voit kuulla kissankellojen vienon kilinän ja tuntea sireenin kukkien huumaavan tuoksun. Auringonkeltaiset värit muistuttavat paahtavasta helteestä.
Kesä parhaimmillaan.
Viilennystä kaipaava suuntaa katseensa myöhäissyksyn maisemiin ja lumiseen metsään.
Mielikuvituksen voi päästää valloilleen ja vaeltaa Haltijatonttujen opastuksella satujen mystiseen maahan.
Näyttely avoinna 18.6. saakka. Taiteilijat paikalla vuorotellen päivisin
klo 10 – 13.
Taidekulma, Rautatienkatu 17, Kausala
Näyttelyyn on vapaa pääsy.

Sireenin kukat
Anna Nikolajeva
Haltijatontut
Pirkko Holmberg

TUHAT TARINAA-näyttely on väri-iloittelua parhaasta päästä ja piristää sateisimmankin päivän. Isot, kauniisti koristellut keramiikkalautaset hivelevät silmää, ja seinillä kuvitetut rakukeramiikkalaatat kertovat omia tarinoitaan.
Pirteän väriset mosaiikkilautaset pääsevät oikeuksiinsa harmaata lautaseinää vasten, ja mosaiikkilyhtyjen sointuvat värit saavat katsojan huokaisemaan ihastuksesta. Mandalatyyliin tehdyt värikkäät maalaukset vievät ajatukset itäisiin maihin – tai ties minne mystiseen paikkaan.
Kaiken värikkyyden keskellä harmoniaa tuovat maanläheisin värein lasitetut keramiikkatyöt, jotka houkuttelevat hivelemään keramiikan viileää pintaa.
Näyttely on avoinna 30.6. saakka, ja sinne on vapaa pääsy
Piika ja Renki-kahvila, Mustilanpuistotie 30, Elimäki
avoinna ma – la 10 – 17, su 10 – 19


Metso
Margit Peltola
Mosaiikkilautaset
Margit Peltola
Keramiikkatyöt
Paula Noponen
Kategoria(t): Uutiset. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *